Konkari-koti Viikari-koti Konkari-koti

Elämänhallintaa yhteistyössä

JälkihuoltoasunnotKasvatustyössä keskitymme lasten ja nuorten oman elämänhallinnan kehittämiseen, itsenäistymisen tukemiseen sekä vastuun kantamiseen. Teemme sekä sijoituksen alkaessa että sen aikana hoidon ja sijaishuollon tarpeen arviointia. Käytössämme on porrasmenetelmä, jossa siirrytään ongelmakeskeisestä toiminnasta tavoitekeskeisyyteen. Kasvatustyössä luotamme lisäksi mm. toiminnallisuuteen ja omaohjaajiin. Hoito- ja kasvatustyön ohjaajat toimivat yhdessä lasten ja nuorten kanssa viikoittain terapeuttisissa toimintaryhmissä.

Vahvistamme toiminnallisuutta myös Porin alueen monipuolisilla harrastusmahdollisuuksilla.

Osaavat ammattilaiset takaavat tuloksia

Työryhmämme koostuu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista. Vakituisessa työsuhteessa oleva, osaava henkilöstö onkin Konkarin tärkein voimavara. Yhteisöllisyys ja luottamus yksikkömme sisällä auttavat hoito- ja kasvatustyössä pääsemään hyviin tuloksiin. Lisäksi käytämme hoito- ja kasvatustyön tukena säännöllistä psykologin konsultaatiota ainakin kerran kuukaudessa.

 

  Copyright: Lasten ja nuorten tukiyksikkö Konkari-koti

Ajankohtaista